sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tuulee

Pahvi ei oo vähään aikaan tuonut hiiriä eteiseen, nykyään sen valtaa lentävät ja hännättömät sisiliskot. Ne on nähtävästi paljon kiinnostavampia kuin hiiret jotka sitten pitäis syödäkin.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Katu päättyy aurinkoon

Viime viikonloppuna maisteltiin kakkuja, juotiin kahvia ja vietin synttäreitä.
Tällä viikolla sitten kävin autosimulaattorissa ja sain tietää miltä tuntuu roikkua pää alas päin turvavöistä

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Two worlds

Tasan viikko sitten stressasin ja panikoin pakkaamista Helsinkiin.

Kävin vähän hienommissa juhlissa moikkaamassa Ministeriä ja joitakin kansanedustajia ja pääsin myös katsomaan Tarzan-musikaalia. Mäki haluun roikkua pää alaspäi katosta vaijerin varassa

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tampere Kuplii 2014

Parin viikon takainen lauantai Tampereella, taas kuvauspisteen leivissä, tekis mieli kerrankin muokkailla joitain kuvia enemmän, kattoo mitä tapahtuu kun on enemmän aikaa.