tiistai 31. tammikuuta 2012

Photoshoot January

Eli, mulla oli tarjoitus tämän vuoden aikana pitää joka kuussa pienimuotoinen photoshoot joidenkin henkilöiden kanssa. Mulla on oikeastaan jo osittain henkilöt/teemat jo suunniteltuna, mutta enpä meinaa kertoa enempää, koska välillä suunnitelmat kusee. Kuten tämänkin kuukauden aikana kusivat.

Ensin oli tarkoitus ottaa IHAN erilaisia kuvia, mutta sitten esteeksi tuli kiireellisyys. (Ja kylmyys) Ehkä mä kumminkin joskus toteutan ne kuvat.

Otettiin sitten Viivin kanssa nopeasti nukketeatteri päivänä parit kuvat Päiviönsaaren päiväkodilla, kun löydettiin kivannäkönen paikka semmosesta lasikopista, missä oli paljon vihreitä kasveja ja pari tyhjää uima-allasta.

Joten, tässä nyt pari kuvaa Viivistä, jotka on kiireellä otettu. Ensi kuu toivottavasti onnistuu paremmin~

maanantai 30. tammikuuta 2012

Lighters


Maailman paras idea tehdä etuhiukset suoristusraudalla leikkimällä. Tytti 10wee.
Metsästin Jellonan. Tuitui.

Varkaus on taas edustanu mediassa kunnolla. Vaihteeks täällä joku ampumavälikohtaus josta seuraa piiritys. Ja sitä edeltävänä päivänä oli puukotus. Ja se 12 vuotias joka hyppäs(?) junan alle. Ja se perhesurma juttu. Hmm, tosi turvallinen kaupunki :) Arvostan todellakin. Jakso vaihtuu täl viikolla, perjantaina eka päivä uutta jaksoa ja Wilmaan ei oo vieläkään tullu lukujärjestystä... Arvostan todella tätä et tietää milloin on mitäkin/vapaapäiviä onko :) Jee. Ja tiistai ja keskiviikko vapaita. Ja torstaina pitäis mennä vahtii ala-asteelaisia discoon :) Ja perjantaina olis helmihelteet joissa lupasin olla Elisan parina narikassa&lipunmyynnissä :)

ps. Aamulla kivat -19 astetta

torstai 26. tammikuuta 2012

In the mourning

Jeaaa, tää viikko on ollu aikas kiireinen. Tai no en oo vaan saanu aikaseks siirrellä kuvii. Maanantaina en tehny koulus mitään, datasin vaa tyylii kuusi tuntii.

Tiistaina sit oli ainaki rento päivä ! Lähdettiin ysin aikoihin Taulumäen päiväkotiin esittämään nukketeatteria ja siel oli tuollaset kivat "liukumäkiportaat". :D Myöhemmin sitten mentiin Päiviönsaaren päiväkotiin ja siellä meit haastateltiin Warkauden lehteenkin, ja näin siellä maailman suloisimman vauvan ! Se oli oikeesti maailman söpöin ;_; Se vaa söi semmost söpöö lego palaa. Tuitui.

Päästiin joskus 10 aikoihin sieltä jo pois, ja sitten kierreltiin hetki kauppakadul ja käytiin kiinalaisessa vaihteeks syömässä. Ja häirittiin Mikkoa ja mentiin hengaa hänen lukaalilleen hetkeks. Ja sit käytiinkin perustaa Mikon ja Viivin kanssa yritys ! Oon nykyään sihteerikkö. Ja meidän  ensimmäisen kokouksen paikka on Mikon lukaali ja mun pitäis kuulemma keittää kahvit sillon. Mut puheenjohtaja tuo kokouspullat.

Kattokaa miten vähän lävittäydyin kerhossa tiistaina ! Yleensä mun tavarat on ympäri pöytää. Ja yks 5. lk poika teki hienon korun :)

Energiajuomaa <3 En oo pitkään aikaan juonu energiajuomaa ! Varsinkaan EDiä, koulussa ku on vaan Batteryy. :(

Teh Pokemonkouluttaja ! Nappasin Urpon ! Se on mun eka pokemon ! Tiistain heräteostoksii, pinkki lippis ja t-paita. Keksin et näytän toi lippis pääs iha pokemonkouluttajalt/animutytölt. Urpo ei arvostanut kun joutui napatuksi.

Fiksut leikkaa hiuksiaan keskiyöllä. Jep. En sit keksiny mitään muuta tekemistä ja naps poikki, etuhiukset lyheni. 

ps. Oon rakastunu tohon kappaleeseen <3

tiistai 24. tammikuuta 2012

Studio Elite

Olin tuossa lauantaina siis Elitellä kuvattavana. Oli ihan jees kokemus, porukka oli tosi rentoo. Siellä oli mun kanssa kaksi muuta tyttöä, joista toinen ainakin oli tosi mukava ! Jutskailtiin jonkin verran hänen kanssa, koska hän olisi mahdollisesti hakemassa AVV:lle opiskelemaan.

Meikkaaja Erica oli ihan mahtava, juteltiin vaan kaikesta ja sitten Suvin(En oo iha varma nimestä...) ensi reaktio mun hiuksiin oli hui :'D Sano ainaki et erottuvat :D Mut molemmat oli tosi kivoi ja tällee :D

No Jere ja Jari on asia erikseen, heidät tiesinkin jo entuudestaan ni he vaa heitteli siel kaikkee läppää välillä yms. Jari vaan oli harmillisesti vähän kipee :( Yhyy.

Kuvat (c) Jari Tolvanen

Tuntu niin oudolta olla noin vähällä meikillä... Ahisti :')

Täs vaihees alko olla jo vähän enemmän meikkiä, niin tuntu jo paremmalta. Häirihti vaan silleen kun huulia korostettiin ja kun ite en yleensä laita niihin mitään muuta kuin jotai meikkivoidetta yms. 

Sihteerikkö moi. Sillon kun oli noi huulet niin olis tehny mieli antaa kaikille pusuja :D Toi nimittäin tarttu aika hyvin ihoon. :D

Eniten omimman tuntunen asu ja meikki. Häiritsi kun ei tarvinnut ns. poseerata yhtään itse, kun Jari asetteli valmiiksi/sanoi miten olla. Vasta viimesen asun kohdalla sai poseerata vähän vapaammin.

Mut oli ihan jees päivä, väsytti kyl vähän sen jälkeen :') Silleen edellisenä yönä nukkunut sen pari tuntia, aamulla kuuden jälkeen lähtö junaan, sitten 10.30-16.30 studiolla ja ekan kerran kunnolla syömään sen jälkeen. Ja sit takasin kotiin seiskan jälkeen junalla ja pääs takasin nukkuu joskus12 aikaan. Mut joo :D

maanantai 23. tammikuuta 2012

Smoking weed


Tytti Pääsi kokkaamaan ja Minni diivaili pöydällä seurana. Osasin leikata hyvin tomaattei. Om nom ku tuli hyvää salaattia. Mut oli Viivin tekemä pastaki hyvää :) Tonnikalaaaaaa. Om nom. 

Käytiin sit teatteriskii illasta ja oli ihan hyvä esitys, mut vähän sekalainen. Oli välil semmonen wtf fiilis ku katto sitä mut oli se iha jees :D Plus oli sit kiva päästä kiertämään teatterin takatiloja sen jälkeen, hienoi piirustuksia oli lavastuksen takana. :') 


Stadista väsyneenä kotiin, oli ihan jees reissu, pitäis noita kuvia stalkkaa viel läpi. Eilen selailin niit ja sit valkkailin sielt omasta mielestä parhaita kuvia, en sit tiiä mitkä J&J valitsee sit lopullisiks kuviks. Meinasin lauantaist kirjotella viel lisää myöhemmin/kohta kunha jaksaisin.

Sunnuntaina olin tallil vähä stalkkaa Viivin koulukisoi, mut kaikkein paras eläin siel oli tallikissa ! Se oli ihanan pörrönen ja seurallinen ja aaaaaaaaaa <3 Söpö ja suloinen.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Basket case

Mun tekemä maljakko näytti iha hyvält esikatselussa mut toi piirros on kyl aika upea. :')

Silmien värin muokkaus <3 Ei ollu kotona tylsää tai mitään.

Piston kokous oli aika jees, saatiin kahvii ja riisipiirakoita ja tällee :) Om nom, oli kiva nähdä taas vaihteeks kavereit ja tällee.

Pakkailin eilen Stadia varten, tänään kivasi 13 tuntii kouluu, 9-14 typografiaa (Leskirivit ja orporivit <3 Teoria on rakkaus), sitten taukoo, johon sisältyy mahdollisesti valokuvausta, Viivin luona kokkausta ja sitten kuudelta teatterii. Päästään joskus klo 22 pois... Nam, kivasti sit kuuden junalla lähtö aamust :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Hate you



Opiskelin koulussa. Ja kirjoitin jopa muistiinpanoja. Perjantaina. Ihme. Ja puuduttavasti 9-14 typografiaa josta n. 3h teoriaa (facebookkausta), 45 min ruokailua, 30 min taukoja ja loput ihan tehtävien tekemistä. 



Lauantain oli kerhonohjaaja päivä ja tehtiin ylisokerisii vaahtokarkkei ja magneettei ! Olisin halunnu tehä noit enemmänki mut ajattelin olla ihana ja vastuullinen ohjaaja ja jättää muillekin noita.

Parin tunnin ahkeran opiskelun tulos, 3D animoinnin hiano hana ! Osasin tehä noi kaks symmetristä juttua oikeastaan kokonaan ite, mitä nyt tyyliin Mikko siin lopussa joutui laittamaan nuo oikealle kohdalle... Toi hanan teko sit oliki vaikeempi, ei meinannu onnistuu vaik olikin step by step ohjeet pdf:nä...

Kiva ku muuten kaikki laitteli mulle viestejä lauantaina, ei, en edelleenkään ollut frostbitessä :)